PROVINS and FRIENDS
Ranskassa on hämäävästi saman kuuloisia kaupunkeja. Tänään teimme päiväretken Provinsiin. Ensimmäisen kerran kuin kuulin kaupungin nimen, luulin että puhumme Provencesta. Kirjoitettuna näyttävät erilaisilta jo, mutta kun lausuu ranskalaisittain, nimissä on vain yhden kirjaimen ero.
Provinsiin meni junalla puolitoista tuntia. Meitä lähti sinne kahdeksan hengen porukka. 
Meitä onnisti saada aivan ihana keväinen, melkein kesäinen sää. Innostuin tekemään kukkaseppeleen, jonka lahjoitin sharmaattiselle amerikkalaisella vaihtarille. Saimme hyvät naurut, kun tämä vaihtari poseerasi kukkaseppele päässään kameralle.
Kesäaikaan Provensa on tunnettu upeista ruusutarhoistaan. Emme onnistuneet näkemään ruusuja tähän vuoden aikaan, mutta kävimme matkamuistomyymälässä, joka oli täynnä ruusun tuoksua ja tuotteita ruususta. Myyjä tarjosi meille ruusumakeisia, ne maistuivat kesältä ja auringolta.
Kaupunkia ympäröi osittain vanha muuri. Muurin jälkeen edessä oli ranskan maaseutua.
Minulla ei pitänyt pokka vaikka yritin olla vakavan cooli kuvissa. Olen aikaisemminkin huomannut, että minua naurattaa helposti, jos kuvataan jotain. Minulla ei siis ole taipumusta näyttelijän lahjoihin..
Toinen suomalainen tyttö. Huomaan, että on tullut tärkeäksi että täällä vaihdossa on joku, jolle voin todella puhua. Ryhmässä yritämme kuitenkin puhua englantia.


3 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia. Annoit taas meille Ranskasta uusia kuvakulmia. t. äiti

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla. Sain myös Pilviltä kommentin, mutta sitten se hävisi :D

    VastaaPoista
  3. Idyllisen näköistä ja kiva varmasti olla porukalla matkassa! Minäkin olisin varmasti viihtynyt.

    VastaaPoista

Lukijat