BLOGGAAJIEN KIRJAHAASTE
Vaikka tämä ei nyt liity suoranaisesti Pariisiin teen nyt päivityksen kirjoista.
Sain nimittäin kirjahaasteen Irikseltä blogista http://irisojalammi.blogspot.fr/
Olen aina rakastanut lukemista ja kirjahaaste tuntui kivalta aiheelta.
Kirjoista oppii uusia asioita, pääsee toisen ihmisen ajatusmaailmaan.
Eniten pidän kaunokirjallisuudesta, mutta myös oman alan kirjallisuus, elämänkerrat, self help- kiinnostavat. Tajusin hauskan asian kirjahaastetta kirjoittaessa. Sain haasteen tytöltä, johon tutustuin ensimmäisen kerran kunnolla, kun hän pyysi minua kirjamessuille kanssaan.
En olisikaan voinut saada haastetta osuvammin keneltäkään muulta. Voisin sanoa, että kirjallisuuden kautta voi saada myös ystäviä. ;)
Kirjahaasteessa kysymykset olivat valmiina, johon minun tuli vastata.

Kirja jota luen juuri nyt:
Täytyy sanoa, että poikkeuksellisesti en lue nyt mitään kirjaa. Sain juuri palautettua osan kirjoista. Täällä ranskassa kirjojen palauttaminen on astetta vaikeampaa, kuin suomessa, joten en uskalla hetkeen lainata kirjoja. Ainakaan ympäri Pariisia, kuten ehdin jo tekemään. (kolmesta eri kirjastosta :D)

Viimeisenä kirjana luin kuitenkin Tuomas Kyrön Mielensä pahoittaja. Kirja oli mielestäni hauska ja jotenkin hyvin realistisen tuntuinen, pystyin melkein uskomaan, että jossain Hämeen reunamilla asuu todella Mielensä pahoittaja.

Kirja josta pidin lapsena: 
Voi apua, vaikea valita. Rakastin lapsena kirjoja. Etenkin ala- ja yläaste iässä, kun lähikirjastolle käveli 500 metriä. Yksi suosikki kirjasarjani oli Surkeiden sattumusten sarja. Kyseisen kirjasarjan elokuva oli pieni pettymys, mutta kirjoissa seikkaileva Kreivi Olaf ja orpolapset olivat mielenkiintoisia hahmoja. Olen jopa pitänyt nelosluokalla esitelmänkin kirjasarjan kirjasta. Ja kirjasarja, jota en voi jättää mainitsematta on myös Neiti etsivä. Tiedän, että tässä kysyttin yhtä kirjaa, mutta yhtä en osannut valita.

Kirja joka jäi kesken: 
Koska lainaan kirjoja kirjastosta joskus ison pinon kerralla, osuu kohdalle myös kirjoja, joissa ei mielenkiinto pysy loppuun asti. Useimpana syynä on, etten pidä tarinankerronnasta. Valitettavan usein nämä kirjat ovat suomalaisten kirjailijoiden kirjoja. Nyt vastaus on kuitenkin, että oma kirjani. Se on jäänyt kesken jo useaan otteseen. En osaa päättää, miten haluan tarinaa jatkaa. Mutta aion vielä jatkaa sitä. Kirjani olisi sopinut siis myös kohtaan, kirja johon palaan uudelleen.

Kirja joka teki vaikutuksen: 
Lähes kaikki Kaikki Cecilia Ahernin kirjat. Erityisesti Ihmemaa. Lukekaa!
Kirjailijalla on uskomaton taito luoda, jostain mielikuvituksesta todentuntuista.

Kirja johon palaan uudelleen: 
Olen lukenut lähes kaikki Cecilia Ahernin kirjat kahdesti. Hehe. Lisäksi haluaisin lukea uudelleen kirjan, jota siskoni joskus suositteli minulle, Unienvaihtaja- Eppu Nuotio ja Tuutikki Tolonen. Sitä lukiessa maistaa vastakeitetyn mansikkamehun huulilla, tuntee kesätuulen iholla ja tuntuu, kuin makoilisi riippukeinussa kesä iltapäivänä. Kirjan on ehkä lastenromaani, mutta leppoisa.

Kirja jonka haluaisin seuraavaksi lukea: 
Näitä kirjoja on nyt kaksi listallani; Virpi Mikkosen Kiitos hyvää- ohjeita maidottomaan, gluteenittomaan ja valkoista sokeria sisältämättömään ruokaan sekä Tove Jansson Kesäkirja – kirja kesänvietosta Suomen saaristossa.

En tiedä miten kosmetiikka-bloggaaja selviää haasteesta, mutta kokeillaan. :D
Heitän haasteen Hennalle blogiin; http://highandlight.blogspot.fr/ 
(kuva: weheartit.com)

4 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta mut mun on varmaan pakko skipata kun luen niin harvoin kirjoja :( En ees muista koska oisin viimeks lukenu vapaaehtosesti kokonaisen kirjan, oon niin laiska lukija :'D

    VastaaPoista
  2. :D ei haittaa, ajattelin muutenkin, että et ehkä halua kirjoittaa kosmetiikkablogiin kirjapostausta. Toisaalta olisit voinut linkittää siihen kosmetiikkakirjat ja meikkikirjat ;)

    VastaaPoista
  3. Mä luin yksi kesä mainitsemasi Janssonin Kesäkirjan. Tai ainakin osan siitä. Se on novellimainen, pienissä paloissa luettava, mun mielestä.

    VastaaPoista
  4. Ai, enpä tiennyt että olet lukenut sen. Luin jostain vain kirjan maininnan. Täytyy itse kokeilla tykkäänkö

    VastaaPoista

Lukijat