KALASTAJAKAUPUNKI JA
HOA BINH

Otsikossa on pieni ristiriita. Olin vierailemassa kalastajakaupungissa, mutta en syönyt kalaa.
Ennen kuin Ètretat tuli kuuluisaksi turistinähtävyydestä, se oli rauhallinen kalastajakaupunki.
Vieläkin saman tunnelman pystyi aistimaan aamulla, kun saapui ensimmäisellä yhteysbussilla Pariisista. 
Rannoilla istui rennosti kalastajia virveleineen, syömässä eväsleipiä ja ottamassa jo aamulepoa.
Käveltyä koko aamupäivän tulin hyvin nälkäiseksi ja aloin etsimään ravintolaa kahden aikoihin. Kävelin ohi pienen sympaattisen vietnamilaisen ravintolan. Ravintolassa ei ollut ketään sisällä ja mietin olisiko se suljettu. Ikkunassa oleva menu-lista kertoi hintojen olevan todella kohtuulliset. Jatkoin matkaa samaa katua pitkin. Näin muutaman ravintolan, joissa oli sisällä muutamia ihmisiä, mutta mieleeni jäi söpö ravintola HOA BINH ja päätin mennä katsomaan olisi se auki.
Bonjour, vous êtes ouvert? Are you open? 
(yritän aina vähän ranskaa, vaikka taidot ei ole kovin hyvät)
Pienen ruokailutilan vierestä olevasta keittiöstä tuli seitsemässäkymmenissä oleva mies.
Hän kertoi ravintolan olevan auki ja sanoi, että saan päättää mihin istun.
Minulle selvisi, että M. Bao on ravintolan omistaja, sekä ravintolan kokki sekä ravintolan tarjoilija.Heti ensihetkestä minulle tuli tervetullut olo.
Eräs amerikkalainen mies kuvaakin  ravintolan omistaa Tripadvisorissa näin:

"We were in the mood for Asian food and we stumbled by this cute little restaurant. The owner, in her 70's, is just a sweetheart. We felt as if we were going home to visit mom. "


Oli mukavaa huomata, että M. Bao puhui englantia ja saimme keskustelua yhdessä.
Tilasin 15€ menuun ja pian ravintolaan tulikin vanhempi aasialainen pariskunta.
En tiedä olinko houkuttimena minä istumassa ikkunapaikalla. (siinä oli upeat maisemat)
Tyhjään ravintolaan, ei nimittäin moni uskalla mennä. Tulee olo, että paikassa on jotain epäilyttävää. M. Bao soitti musiikkia takahuoneen keittiössä kokatessaan. Pystyin lähes näkemään keittiön paikaltani. Hyvä tuoksu tuli ravintoaan. Vaikka istuin yksin ravintolassa minulla ei ollut todellakaan vaivautunut olo. Päinvastoin, kuin kotona olisi ollut.
M. Bao oli ystävällinen antoi minun ladata puhelinta ravintolan takatilassa. 
Käydessäni naistenhuoneessa päättelin yläkertaan vievistä portaista, että ravintolan omistaja myös asui yläkerrassa.
Ruoka oli erinomaista. Viihdyin ravintolassa tunnin, vaikka olin yksin(!)
Katsothan videon niin tiedät, mitä minulle kävi, kun olin maksamassa laskua.
Ètretat keskustassa itsessään ei ole paljoa nähtävää, se on söpön pieni. Kauniita taloja Étretassa on. Jälkimmäinen kuva on internetistä.

10 kommenttia:

  1. Tuolla on kyllä pakko päästä käymään!

    VastaaPoista
  2. Hei anonyymi, tarkoititko Vietnamilaista ravintolaa vai Étretat kaupunkia? :b

    VastaaPoista
  3. Matkustit yksin, ehkä juuri siksi näit maisemien kauneuden ohella ihmisen sydämen kauneutta, ja koit jotain odottamatonta. t. äiti

    VastaaPoista
  4. Kiitos videoterveisestä! Upeannäköinen paikka! Todella hämmästyttävä se lounasjuttu, luulisi, että kaikki raha olisi tarpeen, jos sinäkin olit ainoa asiakas. Tai sitten hänkin oli yksinäinen ja sinä ilahdutit häntä vierailullasi.

    VastaaPoista
  5. Niinpä, olin todella yllättynyt tapahtuneesta. En ollut ainut asiakas loppujen lopuksi, aasialaisen pariskunna lisäksi ravintolaan saapui perhe lapsien kanssa, ennen kuin lähdin.

    VastaaPoista
  6. Aivan mahtavan näköinen paikka ja ihana video! ja ihana tuo tarina myös, vaikuttaa kaikinpuolin vierailemisen arvoiselta paikalta. ps. pitänyt monta kertaa kommentoida jotain, mutta jotenkin aina vaan jäänyt, vaikka joka postauksen lukenut kyllä. Harmittanut välillä kun olet kommentoinut sitä, että siellä on niin yksinäistä ja olisi kiva jos muut kommentoisi jotain tännekkin. Niin ihania kirjoituksia/kuvia/videoita sulla ja suoraan sydämestä, kaikkine hyvine ja huonoine päivineen :) ihanaa kevättä sinne Pariisiin Milja <3

    VastaaPoista
  7. Voi kiitos Hanna, tulin tosi iloiseksi sun kommentista. :)
    Ihanaa kevättä sullekin!

    VastaaPoista
  8. Vitsit miten ihana video!!! Tästä postauksesta tuli niin lämmin tunnelma kaikkineen että tekis mieli varata lentoliput sinne :) ja upeat maisemat. Nauti kevään tulosta, täälläkin alkaa vähitellen tuntua keväältä :)

    VastaaPoista
  9. :) Kiitos Riikka, nautin videon tekemisestä ja kiva kuulla, että se välittää tunnelmaa Étretasta.

    VastaaPoista
  10. Voi miten ihana video! Ja ihanaa että törmäsit niin sydämelliseen ihmiseen matkallasi!

    VastaaPoista

Lukijat