PÄÄSIÄISEN VIERAS
Niin kovasti, kun pääsiäinen olisi tuntunut mukavalta kotisuomessa, vieras pelasti pääsiäisen. Hyvän kaverin seura on aina piristävää.
Kuvissa vilahtaa pääsiäisherkkuja. Suklaata emme kuitenkaan ostaneet, mutta kävimme kaupassa ihastelemassa hauskoja suklaahahmoja.
Viikonloppu vilahti nopeasti. Olimme ostoksilla, kiersimme Montmartressa, söimme hyvin ja kävimme tanssimassa Pariisin yössä.
Koko sunnuntai päivän vietimme Versaillesissa. Voin kertoa, että oli turistiviikonloppu. Kaikkialla Euroopassa oli pääsiäisloma ja Versaillesissa oli aivan liikaa ihmisiä! Sisällä kulkeminen oli todella ahdasta ja hidasta, emmekä ehtineet yhteen osaan ollenkaan, ennenkuin henkilökunta sulki sen.
Suosittelen siis menemään Versaillesin palatsiin turistisesongin ulkopuolella tai heti aamusta, niin huoneiden kiertämisestä voi nauttia aivan eri tavalla.
Positiivinen yllätys oli, että suihkulähteet olivat päällä osan ajasta, kun kiersimme puutarhaa. Versaillesissa on "turistisesonki-aika", jolloin puutarhaan on maksu 7e ja suihkulähteet ovat muutaman tunnin päällä tiettyihin kellonaikoihin. Virtaava vesi ja viktoriaalinen musiikki sai aikaan tunnelman, millaista on voinut aikoinaan olla kuninkaallisilla puutarhassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukijat